Valuuttaparit

Täältä löydät yleiskatsauksen valuuttamarkkinoiden yleisimmin vaihdetuista valuuttapareista.

Yhdysvaltain dollari, euro, Englannin punta ja Japanin jeni ovat eniten vaihdettuja valuuttoja. Tämän lisäksi Sveitsin frangi, Kanadan dollari ja Australian dollari ovat yleisiä. Toisin kuin osakkeilla, valuutoilla ei ole ”omaa” kurssia, vaan niiden arvo on sidoksissa toiseen valuuttaan, jota yhdessä kutsutaan valuuttapariksi.

Tärkeimmät valuuttaparit


Valuuttaparien kuvaus

Valuuttaparien kuvaus

Valuuttakauppa perustuu valuuttapareille, koska valuuttoja vaihdetaan pareina. Valuuttaparin vaihtokurssi osoittaa, kuinka paljon parin jälkimmäistä valuuttaa voi ostaa yhtä erää ensimmäistä valuuttaa vastaan. Forex on englanninkielinen termi valuuttakaupalle.

Valuuttakaupassa yhtä valuutta vaihdetaan toiseen voiton tavoittelemiseksi. Kahta valuuttaa, joilla käydään kauppaa toisiaan vastaan, kutsutaan valuuttapariksi.

Valuuttapareihin viitataan yleensä niiden virallisilla lyhenteillä – esimerkiksi euron ja Yhdysvaltain dollarin valuuttaparia kutsutaan: EUR/USD. Ensimmäinen valuutta on niin sanottu perusvaluutta tai kaupankäyntivaluutta ja toinen valuutta on niin sanottu hintavaluutta tai vastavaluutta. Kaupankäyntivaluutta on valuutta, jonka haluat ostaa tai myydä, ja vastavaluutta on valuutta, jolla maksat.

Eniten vaihdetut valuuttaparit

Maailman vaihdetuimpia valuuttapareja kutsutaan päävaluuttapareiksi tai tärkeimmiksi valuuttapareiksi. Valuuttamarkkinat ovat maailman suurimmat ja likvideimmät markkinat, joiden liikevaihto on yli 5 biljoonaa dollaria päivässä (johdannaiset mukaan lukien). Tämä tekee näistä markkinoista paljon suuremmat kuin osakemarkkinoista. Suuret pankit edustavat noin 85 prosenttia koko valuuttamarkkinoista.

Eniten vaihdetut valuuttaparit:

  • EUR/USD: Euro vastaan Yhdysvaltain dollari
  • USD/JPY: Yhdysvaltain dollari vastaan Japanin jeni
  • GBP/USD: Englannin punta vastaan Yhdysvaltain dollari
  • AUD/USD: Australian dollari vastaan Yhdysvaltain dollari
  • USD/CAD: Yhdysvaltain dollari vastaan Kanadan dollari
  • USD/CHF: Yhdysvaltain dollari vastaan Sveitsin frangi
  • NZD/USD: Uuden-Seelannin dollari vastaan Yhdysvaltain dollari

Muut valuuttaparit

Tärkeimpien valuuttaparien lisäksi on olemassa suuri määrä muita valuuttapareja, sillä teoriassa jokainen valuutta voidaan vaihtaa toiseen. Useimmissa tapauksissa nämä ovat kuitenkin eksoottisia valuuttapareja, jotka eivät sovellu valuuttakaupankäyntiin, koska likviditeetti ei ole suuri ja spreadit ovat yleensä hyvin suuria.

Muut valuuttaparit sisältää myös valuuttaparit, jossa on kaksi päävaluutta mutta ei sisällä Yhdysvaltain dollaria. Nämä valuuttaparit tunnetaan

Esimerkkejä tällaisista valuuttapareista on:

  • EUR/GBP: Euro vastaan Englannin punta
  • EUR/CHF: Euro vastaan Sveitsin frangi
  • EUR/AUD: Euro vastaan Australian dollari
  • EUR/CAD: Euro vastaan Kanadan dollari
  • EUR/JPY: Euro vastaan Japanin jeni
  • EUR/NZD: Euro vastaan Uuden-Seelannin dollari
  • GBP/CHF: Englannin punta vastaan Sveitsin frangi
  • GBP/JPY: Englannin punta vastaan Japanin jeni