Optioiden erääntyminen

Milloin ostamasi optiot erääntyvät?

LYNXin laadukkaiden sekä luotettavien kaupankäyntijärjestelmien kautta, sijoittajilla on pääsy yli sataan kansainväliseen pörssiin. LYNX on ollut aktiivisten optiotreidaajien suosiossa Keski-Euroopassa jo useiden vuosien ajan. Kauttamme sijoittajat voivat käydä optiokauppaa Euroopassa, Amerikassa sekä Aasiassa. Sijoittajalla on varaa valita, sillä tarjoamme osake-, indeksi-, valuutta- sekä futuurioptioita.

Vuosien saatossa tarjonta on laajentunut. Ennen sijoittajille tarjottiin pääasiassa kuukausioptioita, jotka erääntyivät aina kyseisen kuukauden kolmantena perjantaina. Nykyään kauttamme on mahdollista sijoittaa kuukausioptioiden lisäksi myös viikko- sekä päiväoptioihin, eli optioita on tarjolla useisiin sijoitushorisontteihin.

Mitä erääntyminen tarkoittaa ja milloin erääntyminen tapahtuu?

Option erääntymisellä tarkoitetaan aikaa jolloin kyseisen optiosopimuksen ehdot erääntyvät ja kaupankäynti optiolla päättyy. Normaaleilla optioilla on standardisoidut erääntymisajat. Yleisin erääntymispäivä optioille on kyseisen kuun kolmas perjantai ja erääntyminen tapahtuu pääasiassa pörssin sulkeuduttua. Esimerkiksi suurin osa yhdysvaltalaisista optioista erääntyy klo 23:00 siinä missä saksalaiset osakeoptiot erääntyvät klo 18:30 Suomen aikaa.

Haluatko tietää milloin optiosi erääntyvät? Alla on lyhyt katsaus kuukausioptioiden erääntymiseen.

 Saksalaiset osakeoptiotSaksalaiset indeksioptiotYhdysvaltalaiset optiot
PäiväKuukauden kolmas perjantai Kuukauden kolmas perjantaiKuukauden kolmas perjantai
Kaupankäynti päättyyklo 18:30
ESTX50 klo 13:00
DAX klo 14:00
klo 23:00

Optioiden erääntyminen: Yhdysvaltalaiset optiot

Yhdysvaltalaiset kuukausioptiot erääntyvät kyseisen kuukauden kolmantena perjantaina. Lähes kaikille optioille, erääntyminen tapahtuu klo 23:00 Suomen aikaa. On kuitenkin olemassa yksi poikkeusryhmä; S&P 500 (SPX) -indeksioptiot erääntyvät klo 16:30, eli yhdysvaltalaisten pörssien auetessa. Tämä koskee kuitenkin vain niin sanottuja kvartaalioptioita (erääntyminen maalis-, kesä-, syys- ja joulukuussa), jotka ovat nimellisarvoltaan 100x suurempia kuin normaalit SPX-indeksioptiot.

Optioiden erääntyminen: Saksalaiset osakeoptiot

Myös saksalaiset kuukausioptiot erääntyvät kyseisen option erääntymiskuukauden kolmantena perjantaina. Saksalaisilla osakeoptioilla voi käydä kauppaa klo 18:30 asti Suomen aikaa. Mikäli ostamasi option arvo on yli 0,01 EUR, LYNX toteuttaa kyseisen option ilmaiseksi. Kuukausioptioiden lisäksi LYNX tarjoaa myös viikko-optioita, jotka erääntyvät perjantaisin.

Optioiden erääntyminen: Saksalaiset indeksioptiot

Indeksioptioissa sijoittaja voi valita kuukausi-, viikko- ja päiväoptioita. Kaupankäynti saksalaisilla DAX- ja TecDAX-indeksioptioilla päättyy klo 14:00 ja MDAX-indeksioptioilla klo 13:05 Suomen aikaa (XETRA mid-day call). Eurostoxx50-indeksioptioiden kaupankäynti loppuu jo klo 12:00. Näiden optioiden selvityshinta ei ole indeksin viimeisin arvo, vaan selvityshinta muodostuu viimeisten kaupankäyntiminuuttien keskikurssista. Keskikurssi lasketaan ottamalla indeksin arvo kerran minuutissa.


Optiokaupankäynti LYNXillä

LYNXin kautta saat käyttöösi ammattilaisille kehitetyn TWS-kaupankäyntijärjestelmän, joka mahdollistaa optioiden ostamisen, myymisen sekä kirjoittamisen helposti läpinäkyvillä hinnoilla. Sijoittaja voi sijoittaa optioilla vaivattomasti Amerikassa, Euroopassa sekä Aasiassa. Tarjoamme yli 3 000 erilaista osakeoptiota pelkästään Yhdysvalloissa. Lisäksi sijoittaja voi käydä kauppaa periaatteessa millä tahansa eurooppalaisella osake- tai indeksioptiolla Saksassa, Britanniassa, Hollannissa tai Ranskassa. Yksikään välittäjä ei tarjoa yhtä paljon optioita Saksaan kuin LYNX.

Tämän lisäksi LYNX haluaa tukea optiosijoittajia, tarjoamalla asiakkailleen OptionTrader ja ComboTrader -kaupankäyntityökalut ilmaiseksi. Näiden työkalujen avulla, sijoittaja voi arvioida riskit nopeasti ja toteuttaa yhdistelmätoimeksiantoja vaivatta. OptionTrader näyttää optioiden kreikkalaiset kirjaimet eikä sijoittajan tarvitse itse pähkäillä niitä. Vie sijoittamisesi seuraavalle tasolle avaamalla arvo-osuustili LYNXin kautta.

5 syytä valita LYNX

  • Matala ja läpinäkyvä hinnoittelu
  • Tuhansia vaihtoehtoja
  • Vakaat ja luotettavat kaupankäyntijärjestelmät
  • Kätevät työkalut: ComboTrader sekä OptionTrader
  • Toteuta optioyhdistelmät välittömästi

Kustannustehokas hinnoittelu

LYNXin kautta voi sijoittaa kansainvälisesti edullisilla hinnoilla. Tutustu hinnoitteluumme täällä.

LYNXin tarjoamat työkalut optiokaupankäyntiin

OptionTrader: selkeä ja nopea

Selkeän käyttöliittymän ansiosta OptionTrader sopii sekä aloittelijalle että ammattilaiselle. OptionTrader tarjoaa yksinkertaisen valikon, josta sijoittaja voi valita haluamansa optiosopimuksen kohde-etuudelle. Työkalu tarjoaa myös monia moduuleja riski- ja portfolioanalysiin, minkä lisäksi näet aina kaikki halutut tiedot tarjolla olevista optioista. Avainsanoina tehokkuus ja yksinkertaisuus.

Toiminnot lyhyesti

  • Kaikki optiot kohdeosuudelle yhdellä silmäyksellä
  • Optiokaupankäyntiä yhdellä painalluksella. Muokkaa ja tarkastele optiotoimeksiantojasi
  • Muokkaa ruutu omiin tarpeisiisi
  • Sopimuskohtainen implisiittinen volatiliteetti
  • Laske optiosopimuksen arvo
  • Open Interest ja kreikkalaiset kirjaimet (Delta, Gamma, Vega ja Theta)

ComboTrader: optiostrategia yhdellä klikkauksella

ComboTrader on ideaali työkalu optiosijoittajalle, joka haluaa toteuttaa useita optioyhdistelmiä samanaikaisesti. Työkalun ansiosta sijoittajan ei tarvitse toteuttaa toimeksiantoja yksi kerrallaan. Kun toimeksianto on toteutettu, voit olla varma siitä, että koko yhdistelmä on salkussasi. Voit helposti toteuttaa valmiita strategioita, kuten spread, straddle tai butterfly tai luoda kokonaan omia optioyhdistelmiä.

Toiminnot lyhyesti
  • Luo optioyhdistelmiä ja lähetä yhdistelmätoimeksiantoja
  • Kaupankäyntiä kaikilla kohdeosuuksilla (osakkeet, optiot tai futuurit)
  • Yhdistelmän osto- ja myyntilaita yhdellä silmäyksellä