
Parhaat yhdysvaltalaiset osinko-osakkeet 2023
Osinkosijoittaminen
Osinkosijoittaminen on sijoittamisen muoto, jossa sijoittaja etsii voitoistaan korkeita osinkoja maksavia yrityksiä. Tämä johtuu siitä, että osingot ovat se osa yrityksen voitosta, joka maksetaan osakkeenomistajille. Osinkoja voidaan maksaa vuosittain, puolivuosittain, neljännesvuosittain tai jopa kuukausittain.
Kaikki yritykset eivät maksa voitoistaan osinkoja, sen sijaan voitot saatetaan esimerkiksi investoida kasvuun. Siksi hyvän osinkostrategian kannalta on olennaista löytää oikeat osakkeet. Osinkojen koon lisäksi niiden vakaudella on sijoittajalle suuri merkitys. Osingon määrän lisäksi huomattavaa merkitystä on myös sen kestävyydellä. Vakaan ja ennustettavan tulonlähteen luominen tasaisia osinkoja maksavia osakkeita ostamalla on suosittu sijoitusstrategia.
USA:n osinko-osakkeet, joiden osingonmaksu kasvaa vuosittain
Vuotuiset osingonmaksut ovat merkittävä osa sijoittajien pitkäaikaisista sijoituksista saamaa kokonaistuottoa. John D. Rockefellerin laajalti tunnettu sitaatti kuuluu:
Do you know the only thing that gives me pleasure? It’s to see my dividends coming in – John D. Rockefeller.
Osingoilla voi siten olla huomattava merkitys sijoittajille. Tavoitteena on löytää osake, josta maksettavat osingot kasvavat vuosittain yrityksen kasvaessa. Osinkosijoittajat vielä usein sijoittavat saadut osingot uusiin osakkeisiin, jolloin seuraavana vuonna sijoittaja saa entistä enemmän osinkoja. Tällä korkoa korolle -vaikutuksella, jossa saadut osingot sijoitetaan joka kerta uudelleen, voidaan luoda lumipalloefekti. Jos yritys onnistuu pitämään voittonsa tasaisena tai jopa kasvamaan, sijoittaja voi tehdä myös kurssivoittoa.
Yhdysvalloissa osinkoja maksavilla yrityksillä on pitkä historia, ja monet yhtiöt keskittyvät siellä myös osinkojen kasvattamiseen. Artikkelia varten onkin etsitty osakkeita, joilla on pitkä ja kasvava osinkohistoria. Parhaimmillaan tasaisesti vuosikymmeniä kasvava osinko kertoo pienestä riskistä; vastaavilla yhtiöillä pitäisi olla liiketoimintamalli, joka onnistuu tuottamaan voittoa myös laskusuhdanteissa tai kriiseissä.
Osinkoaristokraatit
Yhtiöille, jotka ovat nostaneet osinkojaan kerta toisensa jälkeen, on myös keksitty oma nimitys. Osakkeesta puhutaan osinkoaristokraattina, jos yhtiö on korottanut osinkoaan vähintään 25 peräkkäisenä vuotena.
Ensi arviolta tämä kriteeri kuulostaa lähes mahdottomalta. Yhdysvaltojen noin 7 000 pörssiin listatusta yhtiöstä tällä hetkellä noin 65 täyttää edellä mainitun kriteerin. Tästä voidaan tehdä tärkeitä johtopäätöksiä:
Edellä mainitut yritykset ovat onnistuneet kasvamaan vuosikymmeniä, selviytymään erilaisista kriiseistä ja maksamaan samalla tasaista osinkoja. Niiden liiketoimintamallit ovat siten optimoitu pitkän aikavälin menestykseen.
Tiukan kriteerin vuoksi sen täyttävät yritykset ovat poikkeuksetta hyvän markkina-aseman omaavia ja alojansa hallitsevia yrityksiä. Lisäksi yrityksille on tyypillistä jokin ominaisuus, joka vaikeuttaa niiden kilpailijoiden kasvumahdollisuuksia.
Sijoittajat, jotka haluavat sijoittaa kerralla kaikkiin näihin 65 osinkoaristokraattiin, pitävät SPDR S&P US Dividend Aristocrats UCITS ETF:ää (SPYD) kiinnostavana. Tämän ETF:n kautta voi sijoittaa kaikkiin Yhdysvaltain osinkoaristokraatteihin yhdellä toimeksiannolla.
Mitkä yhdysvaltalaiset osinko-osakkeet ovat houkuttelevasti hinnoiteltuja?
Vakaat osinkoyhtiöt joutuvat yleensä paineen alle vain silloin, kun niiden koko sektori on laskussa tai koko talous on taantumassa. Silti nämä vahvat osinko-osakkeet onnistuvat kasvattamaan osakekohtaista tulosta lähes aina. Laadukkaidenkin osakkeiden kohdalla on kuitenkin oltava varovainen, ettei maksa liikaa. Loppujen lopuksi liian korkea arvostustaso tarkoittaa usein pienempää osinkoa ja vähemmän tilaa osakekurssin nousulle.
Etenkin nykyisessä osakemarkkinoiden ilmapiirissä, jossa korot nousevat ja inflaatio on korkea, vakaat arvo-osakkeet ovat nousseet jyrkästi. Coca-Colan, Exxon Mobilin ja AbbVien kaltaisten luotettavien osingonmaksajien osakekurssit ovat nousseet taivaisiin, kun taas kasvuosakkeet ovat tulleet ryminällä alas. Siksi nyt ei ehkä ole paras aika sijoittaa tunnetuimpiin suuryrityksiin. Pitkällä aikavälillä nämä ovat kuitenkin loistavia osakkeita, joita todennäköisesti kannattaa ostaa niiden suosion laannuttua. Alla käsitellään kolmea yhdysvaltalaista osinko-osaketta, jotka vaikuttavat houkuttelevilta tällä hetkellä.
International Business Machines (IBM): 5,3 % osinkotuottoprosentti
IBM:n osakkeet näyttävät pudonneen monien sijoittajien tutkalta viime vuosina. Tämä ei välttämättä ole kovin yllättävää, sillä teknologiayhtiön osakekurssin kehitys on ollut surkeaa. Viimeisin kurssihuippu saavutettiin vuonna 2013, ja sen jälkeen osake on ollut pääasiassa laskussa, viime vuosina osakekurssi on tosin enimmäkseen liikkunut sivuttaissuunnassa.
IBM osti pilvipalveluyritys SoftLayerin vuonna 2013 kahdella miljardilla dollarilla, saavuttaen nopeasti markkinaosuutta alalla. Amazonin, Microsoftin ja Googlen pilvipalvelut ovat kuitenkin jättäneet yhtiön jalkoihin viime vuosina. IBM Cloudilla on tällä hetkellä 4 prosentin markkinaosuus, ja se kuitenkin tekee voittoa. Lisäksi alalla on kasvumahdollisuuksia, sillä analyytikot odottavat pilvipalvelumarkkinoiden jatkavan kaksinumeroista kasvua tulevina vuosina. IBM toimii myös ohjelmistojen, konsultoinnin ja infrastruktuurin alalla. Viime vuoden lopulla infrastruktuuripalveluihin keskittynyt yksikkö myytiin ja listattiin pörssiin nimellä Kyndryl (KD). IBM:n liikevaihto, kuten myös osakekurssi, oli laskusuunnassa vuodesta 2013. Jotkut analyytikot kuitenkin uskovat yrityksen palanneen kasvu-uralle. Ainakin sen ensimmäisen neljänneksen tulos oli jo lupaava.
Mielenkiintoista osakkeessa on se, että IBM on lisätty vuonna 2021 osinkoaristokraattien arvostettuun listaan. Se on nimittäin nostanut osinkoaan joka vuosi viimeisten 25 vuoden aikana vahvan positiivisen vapaan kassavirran ansiosta. Tällä hetkellä IBM maksaa neljännesvuosittain 1,65 dollarin osingon, mikä vastaa noin 5,3 prosentin osinkotuottoa osakkeen 123 dollarin hinnalla.
Yhtiön markkina-arvo on 112 miljardia dollaria, ja osakkeen P/E-luku on noin 13,0 analyytikoiden odottamalla tuloksella vuodelle 2023. Mutta kuten mainittu, IBM:n vapaa kassavirta on erittäin hyvä. IBM on myös vähentänyt velkaansa viime vuosina ja yritys aikoo samalla linjalla edelleen tulevina vuosina.

U.S. Bancorp (USB): 5,1 % osinkotuottoprosentti
U.S Bancorp on holdingyhtiö, jonka tuotteisiin kuuluu erilaisia rahoituspalveluja. Yhtiö harjoittaa erilaisia perinteisiä pankkitoimintoja, kuten yritys- ja liikepankkitoimintaa, kuluttaja- ja yrityspankkitoimintaa sekä varainhoito- ja sijoituspalveluja.
Osake ei ole vielä osinkoaristokraatti, mutta se on kyennyt kasvattamaan osinkoaan asteittain joka vuosi viimeisten 10 vuoden aikana. Osinkotuotto on 34 dollarin nykyhinnalla 5,1 %. Korkeammat korot voivat olla yritykselle eduksi korkeampien korkotuottojen ja marginaalien vuoksi. Siksi vuonna 2023 yrityksen osinko todennäköisesti myös nousee.
Tällä hetkellä osakkeen P/E-luku on 6,9 vuoden 2023 odotetulla tuloksella laskettuna. Lisäksi yrityksen marginaalit ovat hyvät, ja osakkeen hinta suhteessa vapaaseen kassavirtaan on vain 3,87.

Hewlett-Packard (HPQ): 3,6 % osinkotuottoprosentti
Tämä teknologiayhtiö on ollut viime aikoina valokeilassa Warren Buffettin ostettua osakkeita 4 miljardin dollarin arvosta. Tämä antoi Berkshire Hathawaylle 11,4 %:n osuuden yhtiöstä ja teki siitä välittömästi suurimman osakkeenomistajan. Tietokoneiden, kannettavien tietokoneiden ja tulostimien myyjän markkina-arvo on tällä hetkellä 28,1 miljardia dollaria ja se saavutti 62,98 miljardin dollarin liikevaihdon vuonna 2022.Yrityksen liikevaihto on kasvanut viiden vuoden aikana vain noin 3,9 %.
Noin 20 prosentin markkinaosuudellaan yritys on Lenovon jälkeen toiseksi tärkein toimija pc-markkinoilla. Tulostinmarkkinoilla sillä on jopa melko hallitseva markkina-asema 36,4 prosentin osuudella. Innovatiivisten, korkealaatuisten tuotteiden ja tilausmallien ansiosta se vastaa hyvin toimialansa nykyisiin suuntauksiin. Se on myös tehnyt viime vuosina joitakin mielenkiintoisia yritysostoja etätyötrendiin reagoimiseksi.
Tietokonemarkkinat ovat kuitenkin sykliset, joten HP ei valitettavasti ole osinkoaristokraatti. Sillä on kuitenkin erittäin siisti ja rikas osinkohistoria. Hieman heikompina aikoina se on yksinkertaisesti maksanut hieman vähemmän osinkoa, mutta pitkällä aikavälillä osinko on selvästi kasvanut. 2022 viimeisellä vuosineljänneksellä HP maksoi 0,263 dollarin osingon (vuositasolla 1,26 dollaria), mikä osakkeen tämänhetkisellä 28,61 dollarin hinnalla tarkoittaa 3,64 prosentin osinkotuottoa.
Osakkeen P/E-luku on vain 7,94 vuoden 2023 ennustetulla tuloksella laskettuna. Se on myös ostanut takaisin 26 % kaikista osakkeista viimeisten kahdeksan vuoden aikana. Buffettin sijoitus voi myös auttaa osakekurssia nousemaan entisestään.

3M Company (MMM) = 5,54 % osinkotuottoprosentti
3M Companylla on osinkoaristokraatiksikin todella pitkä historia osingonmaksujen suhteen. Se on nimittäin nostanut osinkoaan peräti 67 vuotta peräkkäin. Tällä hetkellä 3M maksaa 1,5 dollarin neljännesvuosittaista osinkoa, mikä sen tämänhetkisellä 111,56 dollarin kurssilla vastaa 5,54 %:n osinkotuottoa. 3M toimii maailmanlaajuisesti kemikaalisektorilla, ja se perustettiin jo vuonna 1902. Yhtiö tuottaa keskeisiä tuotteita rakennus-, terveydenhuolto- ja autoteollisuudelle. Kuluttajamarkkinoille tarkoitettuja keskeisiä tuotteita ovat toimistotarvikkeet, työkalut ja puhdistustuotteet. Yhtiö tunnetaan kuitenkin myös teipeistään ja post-it-lapuistaan.
Yhtiön liikevaihto on kasvanut viiden vuoden aikana noin 1,6 prosenttia. 3M:n käyttökate on vakaa, ja se on noin 21–22 prosenttia. Vahvan kassavirtansa ansiosta se on pystynyt maksamaan osinkoja viimeiset 67 vuotta. Yhtiön velkaantumisaste on laskussa, mutta velan suhde omaan pääomaan on edelleen yli 1. 3M:llä on vahva tase ja se investoi vuosittain tutkimus- ja kehitystoimintaan tukeakseen pitkän aikavälin kasvua ja edistääkseen kestävän kehityksen sitoumuksia. Samalla yritykselle kuitenkin syntyy riittävästi käteisvaroja osakkeenomistajien palkitsemiseen. Osakkeen P/E-luku on noin 11,69 vuoden 2023 odotetulla tuloksella laskettuna. Yrityksen P/E-luku on laskenut jyrkästi viime vuosina osakkeen hinnan laskiessa. Tällä hetkellä tämä avainluku on selvästi alle viiden viime vuoden keskiarvon (21,6), mikä nostaa osakkeen houkuttelevuutta.

Vertailu Yhdysvaltojen osinko-osakkeista vuonna 2023
Alla olevasta taulukosta näkee, että artikkeliin valitut osinko-osakkeet ovat suhteellisen edullisia P/E-luvulla mitattuna. Erityisen silmiinpistävää on useamman yrityksen alle 15 P/E-luku. Viimeaikainen markkinatilanne on puskenut U.S. Bancorpin osakekurssia selvästi alaspäin.
IBM | U.S. Bancorp | HP | 3M | |
P/E-luku | 13,0 | 6,9 | 8,5 | 11,9 |
Odotettu hinta/tulos | 12,82 | 8,75 | 7,94 | 11,69 |
Osinkotuotto-% | 5,3 % | 5,1 % | 3,6% | 5,7 % |
Osinkojen maksusuhde | 321,2 % | 51,4 % | 39,4 % | 58,3 % |
Hinta/myynti (P/S-luku) | 1,87 | 3,95 | 0,47 | 1,77 |
Markkina-arvo / vapaa kassavirta (seuraavat 12 kuukautta) | 11,07 | 3,87 | 4,79 | 14,20 |
Yritysten P/E-luku, osinkotuottoprosentti ja maksusuhde on kerätty 17.3. Muut avainluvut on kerätty 7.3.
Johtopäätös Yhdysvaltojen osinko-osakkeista
Sijoittaminen osinko-osakkeisiin voi olla tuottoisaa. Siitä huolimatta sijoittajan ei kannata tuijottaa pelkästään sitä. Sijoittajan kannattaakin arvioida, onko yrityksen maksama osake riittävän tasainen ja kestävällä tasolla. Lopulta sijoittajan on päätettävä, pitääkö hän osakkeen hintaa kohtuullisena. Artikkelissa mainitut osakkeet tarjoavat korkeita osinkotuottoja, mutta myös niiden hinnat vaikuttavat houkuttelevilta. Lisäksi sijoittaja voi tutustua esimerkiksi seuraaviin osakkeisiin:
- T. Rowe Price Group (TROW) – osinkoaristokraatti rahoitussektorilla (4,39 % osinko)
- Walgreens Boots Alliance Inc (WBA) – osinkoaristokraatti terveydenhuoltoalalla/lääketeollisuudessa (5,4 % osinko).
Sijoittaminen parhaisiin Yhdysvaltain osinko-osakkeisiin LYNXin kautta
LYNXin kautta voit käydä kauppaa lukuisilla osakkeilla, suoraan yhtiöiden kotipörsseissä. Näin voit hyötyä suuresta kaupankäyntivolyymista ja pienemmistä osto- ja myyntihintojen välisistä erotuksista. LYNXin kautta voit päiväkauppiaana tai sijoittajana hyödyntää erinomaista sijoitustuotevalikoimaa, sillä voit käydä kauppaa osakkeilla, ETF-rahastoilla, futuureilla, optioilla ja monilla muilla sijoitustuotteilla edullisesti. Vertaile kaupankäyntihintojamme kilpailijoihin ja käy tulevaisuudessa kauppaa ammattimaisen kaupankäyntialustan kautta.
–
--- ---
--- (---%)Displaying the --- chart
Displaying today's chart