kasvuosakkeisiin sijoittaminen USA
Sijoittajat tekevät usein suurimmat voitot kasvuosakkeilla.

Artikkelissa tutkitaan Yhdysvaltojen osakemarkkinoita sekä arvioidaan, mitkä amerikkalaiset kasvuosakkeet voisivat tarjota tuottoisia sijoitusmahdollisuuksia.

Tästä artikkelista löytyy kymmenen parasta yhdysvaltalaista kasvuosaketta, joista kolmeen perehdytään tarkemmin. Jos etsit välittäjää käydäksesi kauppaa osakkeilla, klikkaa tästä.

Yhdysvalloista löytyy lukemattomia menestystarinoita

Viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana Yhdysvaltojen pörsseissä on nähty lukuisia menestystarinoita, joissa yritysten osakekurssit ovat nousseet raketinomaisesti. Esimerkiksi Alphabetin (Googlen), Applen, Amazonin, Netflixin, Metan (Facebookin), Nvidian tai Teslan osakkeisiin sijoittaneet pystyivät moninkertaistamaan sijoituksensa muutamassa vuodessa. Näiden lisäksi, myös Microsoftin, Ciscon, Coca-Colan, Dellin tai Home Depotin osakkeisiin oikeaan aikaan sijoittaneet ovat tehneet huomattavia voittoja. Euroopasta yhtä voimakkaasti kasvaneita osakkeita on haastavaa löytää, saatikka samassa lukumäärässä. Tämä ei toisaalta myöskään yllätä, sillä esimerkiksi kaikkien saksalaisten osakkeiden yhteenlaskettu markkina-arvo on noin 2 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria, mikä vastaa vain noin 5 % Yhdysvaltojen koko osakemarkkinoista. Saksan taloutta vetävät PK-yritykset, kun taas Yhdysvalloissa osakemarkkinoita pidetään talouden moottorina. Seuraava Applen, Nvidian tai Teslan kaltainen osake saattaa jo löytyä maan pörsseistä.

Mitä yhdysvaltalaisia kasvuosakkeita kannattaa ostaa?

Yhdysvaltain pörsseistä, kuten Nasdaqista ja NYSE:stä, löytyy yli 5 500 yritystä, joista monia voi kutsua kasvuyrityksiksi. Niistä monet toimivat esimerkiksi teknologia-, ohjelmisto- tai biotekniikan aloilla.

Toisinaan yhdysvaltalaisia kasvuosakkeita voi hyvinkin löytyä myös perinteisemmiltä toimialoilta. Trendikkään vaatemerkin, juomayhtiön tai kosmetiikan valmistajan osake voi hyvinkin lähteä huomattavaan nousuun. Kasvuosakkeiden arviointi on toisaalta myös haastavaa, sillä lähes jokaisella yrityksellä on kiinnostava tarina. Suurin osa näistä yrityksistä ei kuitenkaan pysty täyttämään niihin kohdistuvia odotuksia. Alla on lista kymmenestä yhdysvaltalaisesta kasvuosakkeesta, joista kolmea esitellään tarkemmin alla:

Lista kymmenestä parhaasta yhdysvaltalaisesta kasvuosakkeesta

Loading ...
Company name ISIN Symbol Currency Last trade price Market capitalisation
Shift4 Payments, Inc. US82452J1097 FOUR USD 54,60 3,08
DoubleVerify Holdings, Inc. US25862V1052 DV USD 27,42 4,59
e.l.f. Beauty, Inc. US26856L1035 ELF USD 109,29 5,95
Credo Technology Group Holding Ltd KYG254571055 CRDO USD 14,65 2,20
Dynatrace, Inc. US2681501092 DT USD 45,59 13,37
Celsius Holdings, Inc. US15118V2079 CELH USD 167,53 12,88
Impinj, Inc. US4532041096 PI USD 51,59 1,39
Etsy Inc US29786A1060 ETSY USD 61,87 7,61
Roblox Corporation US7710491033 RBLX USD 27,01 15,31
First Solar, Inc. US3364331070 FSLR USD 161,39 17,24

Parhaat yhdysvaltalaiset kasvuosakkeet

Sijoittajat voivat harkita esimerkiksi seuraaviin yhdysvaltalaisiin kasvuosakkeisiin sijoittamista:

Celsius Holdings: Terveellisiä juomia

Celsius Holdings (ISIN: US15118V2079 – Kaupankäyntitunnus: CELH – Valuutta: USD) on trendijuomien, juomajauheiden sekä kunto- ja urheilujuomien valmistaja. Yrityksen markkinoinnin mukaan sen juomilla on aineenvaihduntaa ja siten rasvanpolttoa kiihdyttävä vaikutus. Celsiuksen juomien sanotaan myös tukevan lihaskasvua. Lisäksi yritys mainostaa, että sen juomat eivät johda lyhytaikaiseen energiapiikkiin, jota seuraa väsymys, vaan että niillä olisi pidempi positiivinen vaikutus suorituskykyyn. Yrityksen liikevaihto ja voitot ovat kasvaneet voimakkaasti jo vuosia, mutta sillä on edelleen huomattavaa kasvupotentiaalia. Myös juomajätti Pepsico on huomannut Celsiuksen potentiaalin, sillä se hankki 2022 kesällä noin 8,5 prosenttia osakkeista 550 miljoonalla Yhdysvaltain dollarilla.

Liikevaihto 36 miljoonasta miljardiin dollariin viidessä vuodessa

Kolmen viime vuoden aikana yrityksen liikevaihto on kasvanut keskimäärin +109 %. Osakeanalyytikot odottavat liikevaihdon kasvaneen +109 % 655 miljoonaan USD:iin myös vuonna 2022. Kuitenkin edellisvuoden pienen 0,05 dollarin osakekohtaisen voiton jälkeen sen odotetaan laskevan investointien vuoksi -2,42 dollarin tappioon vuonna 2022. Kuluvalta 2023 vuodelta asiantuntijat odottavat jo lähes miljardin dollarin liikevaihtoa ja 1,08 dollarin osakekohtaista tulosta. Yritys kasvaa siten huimaa vauhtia, kun ottaa huomioon, että 5 vuotta sitten, vuonna 2017, liikevaihto oli vain 36 miljoonaa USD.

Celsius Holdingsin osake
Celsius Holdingsin osakekurssi viiden vuoden ajalta. Lähde: TWS. Tallennettu: 8.3.2023.

Celsiuksen osakekurssi on ollut nousussa vuoden 2020 lopulla tapahtuneen listautumisannin jälkeen, jonka jälkeen kaikkien aikojen korkein hinta, noin 122 dollaria, nähtiin joulukuussa 2022. Sen jälkeen osake on pysynyt noin 100 Yhdysvaltain dollarin tuntumassa. Ennemmin tai myöhemmin osakekurssin nousu todennäköisesti jatkuu, sillä Pepsicon jakelukanavat ovat auenneet myös Celsiukselle. Myynnin odotetun kasvun olisi jossain vaiheessa tulevaisuudessa heijastuttava myös osakekurssiin.

Impinj: esineiden internetin edelläkävijä

Impinj (ISIN: US4532041096 – Kaupankäyntitunnus: PI – Valuutta: USD) kehittää RFID-siruja ja niihin liittyviä langattomia lukulaitteita. Niitä voidaan käyttää monenlaisten prosessien automatisointiin. Siruja voidaan kiinnittää esimerkiksi tuotteisiin, matkatavaroihin, sairaalasänkyihin tai muihin esineisiin. Lukijoiden avulla sirut voidaan sitten tunnistaa ja paikallistaa langattomasti ilman manuaalista työtä. Tietojen valvonta ja hallinta voidaan automatisoida pilvipohjaisen ohjelmistoalustan avulla. Impinj on siten yksi esineiden internetin edelläkävijöistä.

RFID-osake spekulatiivisille sijoittajille

Viimeisten kolmen vuoden aikana yrityksen myynti kasvoi keskimäärin suhteellisen maltillisesti +15 % vuodessa. Yrityksen luvut osoittavat kuitenkin nyt selvästi ylöspäin:

2022 vuonna yrityksen liikevaihto kasvoi +36 % 258 miljoonaan dollariin ja osakekohtainen tulos kasvoi +284 % 0,96 dollariin osakkeelta. Tänä vuonna liikevaihdon odotetaan kasvavan +39 % 358 miljoonaan dollariin ja tuloksen +63 % 1,56 dollariin osaketta kohden. Osaketta seuraavat markkina-analyytikot odottavat yrityksen liikevaihdon ja osakekohtaisen tuloksen kasvavan myös vahvasti tulevana 2024 vuotena.

Impinjin osake
Impinjin osakekurssi viiden vuoden ajalta. Lähde: TWS. Tallennettu: 8.3.2023.

Impinjin osake on ollut nousussa siitä lähtien, kun se listautui 14 Yhdysvaltain dollarilla vuonna 2018, ja se nousi jopa noin +22 prosenttia viime vuoden heikkona pörssivuonna. Helmikuun 2023 alussa osakekurssi teki uuden kaikkien aikojen ennätyksen, 142,78 USD, ennen kuin se taas kääntyi hienoiseen laskuun. RFID-sirujen suunnitteluun keskittyvän yrityksen (tuotanto on ulkoistettu) osake on epäilemättä spekulatiivinen, mutta 3,5 miljardin dollarin nykyisellä markkina-arvollaan ne ovat myös melko kunnianhimoisesti arvostettuja. Osakemarkkinat ovat asettaneet yritykselle kovia odotuksia, joiden toteutuminen jää nähtäviksi. Osake sopii siksi paremmin spekulatiivisille sijoittajille, jotka voivat elää suurten kurssivaihtelujen kanssa.

DoubleVerify: tehokkaampaa digimarkkinointia

DoubleVerify (ISIN: US25862V1052 – Kaupankäyntitunnus: DV – Valuutta: USD) on johtava digitaalisen mainonnan laadunvalvonnan yritys. New Yorkissa sijaitseva yritys on kehittänyt mittaus- ja analyysimenetelmiä, joiden avulla mainostajat voivat valvoa digitaalisten markkinointikampanjoiden onnistumista reaaliaikaisesti. Yrityksen tuotteilla mainonnan tavoittavuutta voidaan arvioida tarkemmin kuin pelkkiä katselukertoja mittaamalla. Tuotteilla voidaan esimerkiksi varmistaa, katsoiko todellinen henkilö tietyllä maantieteellisellä alueella YouTubessa tai Facebookissa mainosta yrityksen tuotemerkin näkymiseen asti. Näin mainonnan todellista tavoittavuutta saadaan mitattua tarkemmin. Yrityksen asiakkaita ovat esimerkiksi mainostoimistot ja mainostajat.

Liiketoimintamalli tarjoaa valtavat kasvumahdollisuudet

Kolmen viime vuoden aikana yritys on kasvattanut liikevaihtoaan keskimäärin +38 prosenttia ja voittojaan +23 prosenttia vuodessa. 2022 vuonna analyytikot odottavat liikevaihdon kasvaneen +36 % 452 miljoonaan dollariin ja tuloksen nousseen +44 % 0,26 dollariin osakkeelta. DoubleVerifyn odotetaan tekevän 557 miljoonan dollarin liikevaihdolla (+23 %) 0,34 dollarin (+31 %) osakekohtaisen tuloksen vuonna 2023.

DoubleVerifyn osake
DoubleVerifyn osakekurssi viiden vuoden ajalta. Lähde: TWS. Tallennettu: 8.3.2023.

DoubleVerifyn ennätyshinta on noin 48 dollaria, joka nähtiin kesällä 2021, muutama kuukausi listautumisannin osakkeen listautumisannin jälkeen. Tällä hetkellä osakekurssi on noin 26 dollarin tasolla. 4,3 miljardin Yhdysvaltain dollarin arvoiseksi arvioidun yhtiön kasvunäkymät ovat valoisat, sillä DoubleVerifyn liiketoimintamalli tarjoaa valtavasti kasvupotentiaalia tuleville vuosille. Digimarkkinointi kasvaa kovaa vauhtia, mutta mainostajilla on tarve varmistaa, että oikeat käyttäjät näkevät mainokset. Kasvuosakkeita etsivien kannattaa ehdottomasti pitää DoubleVerifyä silmällä.

Parhaiden yhdysvaltalaisten kasvuosakkeiden tuoton vertailu

Loading ...
Company name Last trade price 52 W low 52 W high YTD 6M 1Y 5Y
Shift4 Payments, Inc. 54,60 36,33 76,40 -2,38 % -18,47 % 29,72 %
DoubleVerify Holdings, Inc. 27,42 20,38 42,51 24,86 % -6,26 % 4,86 %
e.l.f. Beauty, Inc. 109,29 36,77 139,85 97,63 % 39,26 % 182,04 % 747,87 %
Credo Technology Group Holding Ltd 14,65 7,20 19,46 10,07 % 77,36 % 26,18 %
Dynatrace, Inc. 45,59 31,54 55,87 19,03 % 16,51 % 37,32 %
Celsius Holdings, Inc. 167,53 78,25 206,85 61,02 % 85,20 % 89,81 % 3.956,42 %
Impinj, Inc. 51,59 51,23 144,90 -52,75 % -59,86 % -35,40 % 108,78 %
Etsy Inc 61,87 61,47 149,91 -48,35 % -42,10 % -34,39 % 21,55 %
Roblox Corporation 27,01 24,88 47,67 -5,09 % -37,81 % -24,02 %
First Solar, Inc. 161,39 115,66 232,00 7,74 % -23,55 % 25,88 % 232,42 %

Yhdysvaltalaisten kasvuosakkeiden ETF-rahasto

Sijoittajat, jotka haluavat sijoittaa yhdysvaltalaisiin kasvuosakkeisiin ETF:n avulla yksittäisten osakkeiden sijaan, voivat harkita esimerkiksi Lyxor Russell 100 Growth ETF-rahastoa. ETF:n koko on noin 350 miljoonaa dollaria ja sen vertailuindeksinä toimii Russell 1000 Growth Net kasvuosakkeiden indeksi.

Johtopäätös: Seuraava Apple, Tesla tai Nvidia voi olla jo listautunut pörssiin

2022 vuoden osakemarkkinoiden lasku iski erityisesti teknologia- ja kasvuosakkeisiin. Tämä on loogista, sillä niiden tulevat kassavirrat muuttuvat entistä epävarmemmiksi talouden heikkoina aikoina. Nasdaqiin listattujen osakkeiden keskimääräinen P/E-luku oli noussut vahvasti, joten kurssien laskua viime vuoden aikana voi pitää myös markkinoita tervehdyttävänä. Tällä hetkellä useat osakkeet ovat selvästi huippuarvojensa alapuolella, mutta silti vahvassa nousutrendissä.

Jotkin näistä yhdysvaltalaisista kasvuosakkeista voi nousta seuraavan nousumarkkinan suuriksi voittajiksi. Tuhansien pörssissä noteerattujen yhdysvaltalaisten yritysten joukossa on aina joitakin, jotka nousevat suuryrityksiksi innovatiivisten tuotteiden tai palvelujen ansiosta. Kukaan ei pysty sanomaan varmaksi, nouseeko esimerkiksi jokin artikkelissa esitellyistä yrityksistä alojensa kärkiyrityksiksi. Toisaalta artikkelissa esiteltyjen yritysten osakekurssit voivat hyvinkin jatkaa positiivista kehitystään.

Haluatko sijoittaa Yhdysvaltojen kasvuosakkeisiin?

LYNXin kautta voit käydä kauppaa lukuisilla osakkeilla, suoraan yhtiöiden kotipörsseissä. Näin voit hyötyä suuresta kaupankäyntivolyymista ja pienemmistä osto- ja myyntihintojen välisistä erotuksista. LYNXin kautta voit päiväkauppiaana tai sijoittajana hyödyntää erinomaista sijoitustuotevalikoimaa, sillä voit käydä kauppaa osakkeilla, ETF-rahastoilla, futuureilla, optioilla ja monilla muilla sijoitustuotteilla edullisesti. Vertaile kaupankäyntihintojamme kilpailijoihin ja käy tulevaisuudessa kauppaa ammattimaisen kaupankäyntialustan kautta.

--- ---

--- (---%)
Mkt Cap
Vol
Päivän ylin
Päivän alin
---
---
---
---

Displaying the --- chart

Displaying today's chart