Kestäviin osakkeisiin sijoittaminen oli ennennäkemättömän suosittua vuonna 2020 ja ne ovat tarjonneet sijoittajille erinomaista tuottoa. Tällä hetkellä vety- ja sähköosakkeiden kurssit ovat olleet laskussa niihin liittyvän hypetyksen vähennyttyä jonkin verran. Tällaisessä tilanteessa erot alalla toimivien yritysten keskuudessa voivat kasvaa.

Ketkä ovat todelliset voittajat tällä alalla? Ja mitkä yritykset voivat ohittaa alan vanhat toimijat? Tässä artikkelissa keskustellaan puhtaan energian kehityksestä, alkaen aurinkopaneeleista ja päättyen tuulivoimaloihin. Nämä yritykset voivat hyötyä odotetusta globaalista energiavallankumouksesta.

Tarve vaihtoehtoisille energialähteille

Kestävät osakkeet olivat epäilemättä vuoden 2020 parhaiten menestyneitä osakkeita. Vaihtoehtoisiin energialähteisiin keskittyvien yritysten osakekurssit ovatkin nousseet merkittävästi. Koronakriisi teki selväksi, että uusiutuvat energialähteet selvisivät muita paremmin rajoituksista. Puhtaan energian kysyntä kasvoi 1,5 % vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä, kun taas öljyn ja kaasun kysyntä romahti kokonaan. Samaan aikaan uusiutuvan sähköntuotanto on kasvanut lähes 3 % lähinnä uusien tuuli- ja aurinkohankkeiden valmistuttua.

Vuonna 2020 energiaratkaisuihin keskittyvien kestävien yritysten osakkeiden hinnat nousivat valtavasti. Näistä vaihtoehtoisista energialähteistä on tosiasiallisesti keskusteltu vuosikymmenien ajan, mutta niiden välttämättömyys on selkeästi korostunut, etenkin viime vuosina. Tutkijat ennustavat dramaattisia seurauksia maapallolle ja ihmisille, jos ilmastotekoja ei saada tehtyä lähitulevaisuudessa. Akateemikkojen keskuudessa on selvää, mitä tuhoisia seurauksia sademetsien raivaamisella ja fossiilisten polttoaineiden käytöllä on maapallolle. Ilmaston lämpeneminen voi aiheuttaa suurten alueiden asuinkelvottomuuden sadan vuoden kuluessa.

Myös hallitukset ovat sitoutuneet toimiin ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Esimerkiksi vuoden 2016 lopulla tuli voimaan Pariisin ilmastosopimus, joka on kansainvälinen sopimus ilmaston lämpenemisen torjumiseksi. Sopimuksessa kahden asteen yläraja maapallon lämpenemiselle esiteolliseen aikaan verrattuna säädettiin ensimmäistä kertaa juridisesti sitovasti. Sopimus vaatii lisäksi fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämistä niiden CO2-päästöjen vuoksi.

Pandemian aikana monet alkoivat myös ajatella yhä aktiivisemmin ihmisten vaikutusta ilmastoon. Joe Bidenin valinta Yhdysvaltain presidentiksi on myös myötävaikuttanut puhtaan energian ja kestävien osakkeiden suosioon. Bidenin hallinto haluaa keskittyä uusiutuvaan energiaan ja luoda alhaisemmat päästönormit. Infrastruktuurille varatut 2 biljoonaa dollaria menisivät osittain ilmastotekoihin, erityisesti uuteen ilmastotekniikkaan.

Joe Bidenin ilmastosuunnitelma

Yhdysvaltain hallituksen suunnitelmana on myös nopeuttaa ilmastonmuutoksen torjuntaa siirtymällä uusiin ja puhtaampiin energialähteisiin. Bidenin hallituksen tavoitteena onkin merkittävästi puuttua ilmastonmuutokseen. Suunnitelmassa esimerkiksi tiet, sillat ja lentokentät muutettaisiin kestävämmiksi ilmaston lämpenemisen aiheuttamia myrskyjä, tulvia ja metsäpaloja vastaan.

Panostamalla tutkimus- ja kehitysmenoihin, puhtaan teknologian alalla voidaan nähdä läpimurtoja, kun taas suunnitelmat miljoonien rakennusten muuttamisesta säänkestävämmiksi tekisivät niistä myös energiatehokkaampia. Suunnitelmassa pyritään myös lisäämään sähköautojen käyttöä, sillä ne edustavat tällä hetkellä vain 2 % Yhdysvaltain moottoriteillä käytetyistä ajoneuvoista. Suunnitelman mukaan 174 miljardia dollaria käytetään sähköajoneuvojen tuotannon ja ostamisen edistämiseen. Tähän määrään sisältyvät verohyvitykset ja muut kannustimet yrityksille, jotka valmistavat sähköajoneuvojen akkuja Yhdysvalloissa Kiinan sijasta. Tämän perimmäisenä tavoitteena on alentaa ajoneuvojen hintoja.

Suunnitelma sisältää myös 16 miljardin dollarin ohjelman, jolla autetaan fossiilisten polttoaineiden työntekijöitä siirtymään uusiin työpaikkoihin, kuten vanhojen öljylähteiden vuotojen ja hiilikaivosten sulkemiseen. Suunnitelman kohtien maksamiseksi Biden haluaa nostaa yhteisöveroa 21 prosentista 28 prosenttiin.

Uusiutuvat energianlähteet

Tuulienergia, biomassa, vesivoima ja maalämpö ovat parhaita esimerkkejä uusiutuvasta energiasta. Uusiutuvat energialähteet, kuten aurinko, tuuli ja maalämpö, ​​eivät aiheuta ilmansaasteita, ja lisäksi aiheuttavat vähän tai eivät lainkaan hiilidioksidipäästöjä. Toinen etu on, että tämä energia ei käytännössä koskaan lopu. Sen lisäksi, että fossiilisten polttoaineiden käyttö aiheuttaa ilmastonmuutosta, niiden määrä on myös rajallinen. Lisäksi fossiiliset polttoaineet tuottavat ilmansaasteita. Useat tutkimukset osoittavat, että ilma oli monta kertaa puhtaampaa koronakriisin aikana.

Uusiutuvaa energiaa, kuten aurinko- ja tuulienergiaa, voidaan tuottaa ilman hiilidioksidipäästöjä. Maailmanlaajuinen siirtyminen näihin puhtaampiin polttoaineisiin on ainoa mahdollisuus estää ilmastonmuutoksen katastrofaalisimmat seuraukset. Seuraavien 30 vuoden aikana uusiutuvaan energiaan on investoitava arviolta 11 000 miljardia dollaria. Tämä tarjoaa luonnollisesti mahdollisuuksia yrityksille ja kestäviin osakkeisiin sijoittaville. Tuuli- ja aurinkoenergia tuottaa tällä hetkellä noin 9 % maailman sähköstä. On arvioitu, että vuoteen 2050 mennessä noin 56 % maailman sähköstä tuotetaan tuuli- ja aurinkoenergialla.

Lisätietoja aurinkoenergiaosakkeista: Sijoittaminen aurinkoenergiaan – uusiutuvan energian tarve -Uudet energiajätit ovat kestäviä yrityksiä

Uudet energiajättiläiset keskittyvät uusiutuvaan energiaan

Vuosikymmenien ajan öljy-yhtiöt, kuten Exxon, BP ja Royal Dutch Shell on tunnettu energiajätteinä. Maailman siirtyessä puhtaaseen energiaan, nämä vanhat jättiläiset voidaan pian syrjäyttää valtaistuimeltaan. Toisaalta, myös nämä kaikki yritykset sijoittavat tällä hetkellä miljardeja uusiin energialähteisiin ja yrittävät siten pitää kiinni asemastaan energiamarkkinoilla. Kysymys on, ehtivätkö vanhat toimijat uusiutua ajoissa vai ottavatko alan uudet toimijat hallitsevan aseman.

Goldman Sachs ennustaa, että vuonna 2021 uusiutuvaan energiaan käytettävät menot voivat ensimmäistä kertaa ylittää öljyn ja kaasun porauskulut. Mitkä yritykset ovat uuden teknologian etulinjassa? Alla käsitellään kolmea energiayhtiötä, jotka ovat investoineet aikaisin tuuli- ja aurinkoenergiaan. Nykyään nämä yritykset kilpailevat jo suurten öljy-yhtiöiden kanssa markkina-arvolla mitattuna. Alla myös pohditaan, voiko vakiintunut järjestys jatkua maailman siirtyessä yhä nopeammin uusiutuvaan energiaan.

Kiinnostavimmat kestävät osakkeet

NextEra (NEE) – 4,8 % osinkotuotto

Amerikkalaisen NextEra Energyn markkina-arvo on nyt 146 miljardia dollaria, joten se on yksi maailman arvokkaimmista sähköyhtiöistä. Yritys työllistää 15 000 ihmistä ja se investoi yli 60 miljardia dollaria aurinko- ja tuulienergiahankkeisiin vuosina 2019-2022. Vuosina 2010-2020 yhtiön tuotantokapasiteetti on kasvanut 377 %. NextEra tuottaa tällä hetkellä 22 gigawattia energiaa, joka teoriassa riittäisi koko Belgian tarpeisiin.

Tämä Floridassa toimiva yritys omistaa myös joitain fossiilisia polttoaineita käyttäviä voimalaitoksia, vaikka se kehittää enemmän puhtaan energian lähteitä. Yritys pyrkii kasvamaan entisestään, vaikka aikaisemmat Duke Energy Corpin ja Evergy Incin ostoyritykset epäonnistuivat. NextEra on asettanut tavoitteeksi 30 miljoonan uuden aurinkopaneelin asentamisen Floridaan vuoteen 2030 mennessä.

Vuonna 2020 yrityksen liikevaihto oli lähes 18 miljardia dollaria ja nettotuotot 2,9 miljardia dollaria. Nettotulos oli viime vuonna huomattavasti pienempi kuin vuotta aiemmin, johtuen koronakriisistä. Vuoden 2021 ensimmäisellä neljänneksellä yhtiö kuitenkin julkaisi vahvat luvut. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä voitot olivat jo 1,6 miljardia dollaria, kun vastaava luku vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä oli vain 421 miljoonaa dollaria. Vuodelle 2021 NextEra Energy odottaa, että oikaistu osakekohtainen tulos on 2,40–2,54 dollaria. Vuosina 2022 ja 2023 NextEra Energy odottaa kasvavansa 6-8 % ennustetusta oikaistusta osakekohtaisesta tuloksesta vuonna 2021. Tämä tarkoittaa, että vuosina 2022 ja 2023 oikaistu osakekohtainen tulos nousee ensin noin 2,55-2,75 dollariin ja sitten seuraavana vuonna 2,77-2,97 dollariin.

NextEra Energyn osakekurssi viiden vuoden ajalta.
NextEra Energyn osakekurssi viiden vuoden ajalta. Tallennettu: 12.5.2021. Lähde: LYNXin kaupankäyntijärjestelmä.

Iberdrola (IBE) – 3,6 % osinkotuotto

Tämän espanjalaisen energiayhtiön markkina-arvo on 72 miljardia euroa, ja kotimaansa lisäksi se toimii muun muassa Yhdysvalloissa, Meksikossa, Brasiliassa, Australiassa ja Isossa-Britanniassa. Iberdrolalla on 89 miljardia dollaria valmiina investointeihin vuosina 2020–2025. Yhtiö on rakentanut vesivoimapatoja ja tuulipuistoja mantereelle vuosien ajan. Iberdrolella on tavoitteena nousta maailman suurimmaksi vihreän sähkön tuottajaksi. Vuonna 2020 se investoi lähes 10 miljardia euroa toiminnan laajentamiseen osana suunnitelmaa kaksinkertaistaa uusiutuvan energian tuotantokapasiteetti 60 gigawattiin. Vuonna 2030 yritys haluaa pystyä tuottamaan 95 gigawattia. Se investoi myös uuteen tekniikkaan, kuten vihreään vetyyn, ammoniakkiin ja sähköajoneuvojen latureihin.

Koronakriisistä huolimatta yrityksen voitto kasvoi 4,2 % 3,61 miljardiin dollariin. P/E-luku on noin 20, ja osinkotuottoprosentin ollessa 3,60 % näyttäytyy Iberdrola houkuttelevana sijoituksena. Yritykseen sijoittava sijoittaa sekä vähemmän sykliseen alaan, mutta myös innovatiiviseen yritykseen, jolla on valtavat mahdollisuudet puhtaan energian kasvavan kysynnän vuoksi.

Iberdrolan osakekurssi viiden vuoden ajalta.
Iberdrolan osakekurssi viiden vuoden ajalta. Tallennettu: 12.5.2021. Lähde: LYNXin kaupankäyntijärjestelmä.

Enel Group (ENEL) – 4,2 % osinkotuotto

Italialainen Enel on kasvanut Euroopan suurimmaksi sähköyhtiöksi ja se laajenee nopeasti maanosan ulkopuolelle. Yhtiö on toiminut puhtaan energian markkinoilla vuodesta 2008. Noin 40 % yhtiön 87 gigawatin kapasiteetista on kuitenkin edelleen hiiltä, ​​öljyä ja kaasua. Italialainen yritys aikoo kuitenkin vähentää hiilienergian tuotantoa 74 prosenttia vuoteen 2022 mennessä ja yli kaksinkertaistaa uusiutuvan energian kapasiteettinsa vuoteen 2030 mennessä. Vuoteen 2030 mennessä yritys aikoo investoida noin 190 miljardia dollaria.

Enel toimii yli 30 maassa ympäri maailmaa, mukaan lukien Marokossa, Etelä-Afrikassa, Chilessä, Intiassa ja Kanadassa. Tämä antaa yritykselle erinomaiset mahdollisuudet auttaa yhä useampaa maata siirtymään kohti puhtaampaa energiaa. Tavoitteena on nostaa kapasiteettia 120 gigawattiin vuoteen 2030 mennessä.

Yrityksen markkina-arvo on tällä hetkellä 83 miljardia euroa, ja sen liikevaihto oli 73 miljardia euroa ja nettotulos 2,61 miljardia euroa viime vuonna. Koronakriisin vuoksi liikevaihto oli noin 19 % pienempi kuin vuonna 2019, mutta tämä pienentynyt energian kysyntä jää todennäköisesti väliaikaiseksi. Enel investoi viime vuonna 10 miljardia dollaria uusiutuviin energialähteisiin, niiden jakeluun ja edistyneisiin energiapalveluihin, digitalisaation ja alustojen ollessa ensisijaisessa roolissa. Samaan aikaan tulos kasvoi 20 %, mikä johtui osittain kirjanpitosyistä ja taloushallinnon parantumisesta. Yrityksen P/E-luku on vain 20,9 ja osinkotuottoprosentti yli 4 %, joten osake näyttää houkuttelevalta.

Enel Groupin osakekurssi viiden vuoden ajalta.
Enel Groupin osakekurssi viiden vuoden ajalta. Tallennettu: 12.5.2021. Lähde: LYNXin kaupankäyntijärjestelmä.

ESG-sijoittaminen

Fossiilisiin polttoaineisiin sijoittamisen on vähentynyt huomattavasti, kun yhä useammat sijoittajat huomioivat vastuullisuuden sijoituksissaan. Tämä on myös helpompaa, sillä eri yritykset laskevat ja raportoivat ns. ESG-pisteitä kymmenille tuhansille osakkeille ympäri maailmaa. Lue lisää ESG-sijoittamisesta täältä: Vastuullinen sijoittaminen – ESG-luokitukset LYNXin kaupankäyntijärjestelmässä.

Johtopäätös

Vanhojen energiajättiläisten on tehtävä tilaa uusille kestävän energian jättiläisille. Koska perinteiset öljy-yhtiöt alkoivat usein investoida puhtaaseen energiaan verrattain myöhään, investoinnit ajoissa aloittaneet yritykset todennäköisesti ohittavat vanhat toimijat. Uudet energiajätit ovat energiayhtiöitä, jotka tuottavat energiaa aurinkopaneeli- ja tuulipuistoissa, synnyttäen siten vähemmän kasvihuonepäästöjä.

--- ---

--- (---%)
Mkt Cap
Vol
Päivän ylin
Päivän alin
---
---
---
---

Displaying the --- chart

Displaying today's chart