Vuoden 2018 merkittävimmät pörssilistautujat

Vuosi 2018 on erittäin mielenkiintoinen vuosi kansainvälisten pörssilistautumisten kannalta. Viime vuonna sijoittajien kiinnostus kohdistui muun muassa Snapchatin (SNAP) listautumiseen, joka ei kuitenkaan saanut yhtä paljoa huomiota kuin edellisvuosien muut teknologiajätit kuten Twitter (TWTR) tai Alibaba (BABA).

Tänä vuonna suurista listautumisista ei ole puutetta.

Vuoden seuratuimmat listautujat tähän mennessä ovat olleet teknologiayhtiöt Spotify sekä Dropbox ja lisää kiinnostavia nimiä on tiedossa. Seuraavaksi tarkastellaan yhtiöitä, joiden osakkeilla voi käydä kauppaa lähitulevaisuudessa.

Listautumiset 2018

Vaikka Snapchatin ja Blue Apronin listautumiset eivät sujuneet toivotusti ja merkittäviä kurssilaskuja nähtiin, oli 2017 tästä huolimatta kohtalainen vuosi listautumisten kannalta. Renaissance Capitalin mukaan, päälistoille listautumiset nousivat 50% vuodesta 2016. Yhteensä 160 yhtiötä listautui Yhdysvaltojen päälistoille ja nämä yhtiöt keräsivät listautumisillaan yli 35 miljardia dollaria, joka on liki tuplasti edellisvuoteen verrattuna.

Vuodesta 2018 odotetaan entistäkin menestyksellisempää. Tämä ei johdu pelkästään siitä, että nimekkäitä listautumiskandidaatteja on paljon, mutta myös siitä, että listautumislainsäädäntö Yhdysvalloissa helpottui vuodenvaiheessa. Wall Street Journalin mukaan, Yhdysvalloissa listautumisia koskevaa lainsäädäntöä on purettu muun muassa siten, että yhtiön koosta riippumatta pörssilistautujat voivat järjestää yksityisiä sijoittajakeskusteluja entistä helpommin.

Tämä vaihtoehto oli ennen mahdollinen vain pienemmille yhtiöille ’Jumpstart Business Startups Act.’ lainsäädännön perusteella. Nykyisen ohjeistuksen mukaan, myös suuret yhtiöt voivat pitää taloudellisesti arkaluontoisia lukuja salassa ennen julkista pörssilistautumisprosessia. Tämän toivotaan motivoivan suurempia yhtiöitä julkiseen pörssilistautumiseen.

Vuoden 2018 odotetuimmat listautujat

Dropbox (DBX)

Dropbox-pörssilistautuminen”Freemium” toimintamallillaan Dropboxista on tullut yksi maailman suurimmista pilvipalveluiden tarjoajista. Ilmaispalveluiden käyttäjien lisäksi yhtiöllä on yli 200 000 maksavaa yritysasiakasta.

Yhtiö listautui pörssiin 23.3. ja pörssilistautumisen tavoitteena oli kerätä lisää kassavaroja toiminnan laajentamista varten. Listautuminen ylimerkittiin ja osake oli ensimmäisenä kaupankäyntipäivänä yli 40% nousussa. Dropbox sai kerättyä listautumisellaan kassaansa noin 750 miljoonaa dollaria.

Dropboxin markkina-arvo oli listautumisen jälkeen yli 11 miljardia dollaria ja annissa osaketta pystyi merkitsemään 21 dollarin kappalehintaan. Nyt Dropboxin osakkeella voi käydä kauppaa Nasdaqin päälistalla Yhdysvalloissa.

Spotify (SPOT)

Spotify on maailman suosituin musiikin suoratoistopalvelu, jolla oli vuodenvaihteessa noin 159 miljoonaa käyttäjää, joista 71 miljoonaa oli maksavia Premium asiakkaita.

Kaupankäynti Spotifyn osakkeilla alkoi NYSE:ssä 3.4. ja yhtiön markkina-arvoksi muodostui liki 30 miljardia dollaria. Listautuminen oli niin sanottu suora listautuminen eikä perinteinen osakeanti. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei uusia osakkeita tarjottu vaan listautumisessa jaetut osakkeet olivat yhtiöön aikaisemmin sijoittaneiden pääomasijoittajien omistuksia. Suorassa listautumisessa on kaksi pääasiallista hyötyä, jotka ovat pienemmät listautumiskulut sekä se ettei listautuminen heikennä alkuperäisten pääomasijoittajien päätösvaltaa yhtiössä.

Ennen listautumista Spotifyn osakkeilla käytiin kauppaa yksityisillä markkinapaikoilla, joissa osakkeen hinta oli noin 132 dollaria osakkeelta. Kun osake laskettiin julkiseen noteeraukseen 3.4., osakkeiden hinta oli noin 166 dollaria per osake. Nyt Spotifyn osakkeilla voi käydä kauppaa Yhdysvaltojen NYSE:ssä.

DocuSign (DOCU)

DocuSign tarjoaa elektronisia tunnistautumispalveluita sekä digitaalisia transaktionhallintapalveluita, joiden avulla digitaalisia sopimuksia ja allekirjoitettuja dokumentteja voidaan siirtää luotettavasti ja turvallisesti.

Kaupankäynti DocuSignin osakkeilla alkoi 27.4. ja osakkeen hinta nousi ensimmäisenä kaupankäyntipäivänä 37%. Osakeannissa DocuSignin osakkeita pystyi merkitsemään 29 dollarin kappalehintaan ja yhtiö keräsi listautumisella liki 630 miljoonaa dollaria. Nyt yhtiön osakkeilla voi käydä kauppaa Yhdysvaltojen Nasdaqissa.

Xiaomi

Xiaomi-pörssilistautuminenXiaomi on kiinalainen älypuhelinvalmistaja, joka on valloittanut maailmaa iPhone-tasoisilla komponenteilla ja teknologialla, mutta huomattavasti edullisemmalla hinnalla. Osa analyytikoista arvioi Xiaomin markkina-arvoksi yli 100 miljardia dollaria, mikä tekisi yhtiöstä suurimman listautujan vuodelle 2018.

Suomessa jokseenkin tuntematon Xiaomi on maailman neljänneksi suurin älypuhelinvalmistaja ja vuonna 2017 yhtiön myynti saavutti 100 miljardin yuanin tavoitteen – lähes 16 miljardia dollaria. Koostaan huolimatta yhtiön voi edelleen luokitella startupiksi, joka perustettiin vain kahdeksan vuotta sitten.

Yhtiö on jo palkannut Goldman Sachsin, Morgan Stanleyn sekä kiinalaisen Citic Securitiesin valmistelemaan pörssilistautumista. Huhujen mukaan Xiaomi tultaisiin ensisijaisesti listaamaan Hong Kongin pörssiin eikä New Yorkiin.

Lyft

Lyft eli Uber viiksillä. Kuten myös Uber, Lyft on vaihtoehtoinen logistiikka-alan yhtiö, joka toimii pääasiassa taksipalveluiden parissa ympäri maailman. Lyft-taksit voi tunnistaa pinkeistä viiksistä.

Lyftin takana on teknologiajätti Google, joka investoi yhtiöön miljardi dollaria viime vuonna. Kuten Uber ja muut teknologiajätit, myös Lyftillä on kehitystyötä itseohjautuvien autojen alalla. Googlen pääomasijoituksen ansiosta, Lyftin asema itseohjautuvien autojen parissa on maailman vahvimpia. Tästä syystä useat sijoittajat kokevat Lyftin tulevaisuuden potentiaalin ja näkymät Uberia paremmaksi ja näin ollen myös kokevat Lyftin Uberia paremmaksi sijoitukseksi. Uber sen sijaan toimii itsenäisesti ja aggressiivisesti uusien markkinoiden ja teknologioiden parissa.

Lyftin tämän hetkisen markkina-arvon arvioidaan olevan noin 10 miljardia dollaria ja tämän hetkisten tietojen mukaan Lyftin listautumista voidaan odottaa vuodelle 2018.

23andMe

Myös bioteknologiyhtiö 23andMe harkitsee pörssilistautumista vuodelle 2018. Yhtiö myy geenitestauspalveluita kuluttajille, sekä tarjoaa laajoja tutkimustuloksia institutionaalisille tutkimuslaitoksille sekä voittoa tavoittelemattomille yhdistyksille.

Viime vuoden syyskuussa yhtiön markkina-arvoksi arvioitiin noin 1,7 miljardia dollaria perustuen 200 miljoonan dollarin tulokseen. 23andMe on myynyt yli 2 miljoonaa testipakettia ja yhtiön suhde Yhdysvaltojen ruoka- ja lääkevirastoon (FDA) on parantunut merkittävästi vuodesta 2013, jolloin FDA asetti kiellon 23andMe:n markkinoinnille, johtuen huolista yhtiön tuotteen potentiaalisista kansanterveydellisistä haitoista.

Yhtiön listautumisen odotetaan tapahtuvan vuoden 2018 jälkimmäisellä puoliskolla.

Palantir Technologies

Palantir Technologies on Yhdysvaltojen kolmanneksi suurin startup, yli 20 miljardin dollarin arvioidulla markkina-arvolla. Yhtiö on keskittynyt syvään data-analyysiin ja tarjoaa palveluitaan muun muassa valtion virastoille kuten FBI:lle, CIA:lle sekä NSA:lle. Kaiken kaikkiaan yhtiö on solminut yli 215 miljoonan dollarin edestä sopimuksia eri valtion virastojen kanssa. Yhtiön data-analyysejä käytetään muun muassa terrorismin torjunnassa, organisoituja rikollisia vastaan sekä korruption kitkemisessä.

Wall Street Journalin mukaan, Palantirilla oli suuri rooli terroristijohtaja Osama Bin Ladenin löytämisessä sekä Yhdysvaltojen historian suurimman kavaltajan Bernard Lawrence Madoffin kiinniottamisessa.

Yhtiön toimitusjohtaja Alex Karp on vastikään vahvistanut, että yhtiö on valmis julkiseen noteeraukseen lähitulevaisuudessa.

Potentiaaliset listautujakandidaatit?

Seuraavaksi käydään läpi potentiaalisia listautujakandidaatteja, joista keskustellaan aktiivisesti sijoituspiireissä.

Uber

Yhdysvaltojen suurin startupfirma Uber voidaan luokitella erittäin potentiaaliseksi lähitulevaisuuden listautujaksi. Yhtiön viestinnän perusteella on kuitenkin epätodennäköistä, että Uber listautuisi vuonna 2018 ja todennäköisempi ajankohta listautumiselle on vuonna 2019.

Airbnb

Suurimman jälkeen tulee toiseksi suurin eli tässä tapauksessa Airbnb, joka on Yhdysvaltojen toiseksi suurin startup. Airbnb on erikoistunut asunnonvuokrauspalveluihin ja yhtiö täytti viime vuonna listautumishakemuksen.

Yhtiön listautumista on spekuloitu vuodesta 2014 lähtien. Airbnb:n toimitusjohtaja Brian Chesky on kertonut yhtiön olevan valmis listautumiselle, mutta on myös sanonut, ettei tämä suoraan tarkoita Airbnb:n listautumista vuonna 2018. Kaikesta päätellen yhtiöllä ei vaikuta olevan kiirettä pörssiin.

Pinterest

Myös Pinterestin listautumisella spekuloidaan samantapaisesti. Pinterest on suosittu sosiaalisen median kanava, jossa käyttäjät voivat jakaa kuvakollaaseja ja yhtiön listautumisesta käydään keskusteluja. Suurin kysymysmerkki on kuitenkin yhtiön talous. Pinterest ei päässyt 500 miljoonan dollarin liikevaihtotavoitteeseen vuonna 2017, joten on mahdollista, että listautumista lykätään vuoteen 2019.

Ancestry

Netissä toimiva Ancestry Service (ancestry.com) on vastaava toimija kuin MyHeritage.com eli yhtiö tarjoaa genealogisen tietokannan, jossa käyttäjät voivat tarkastella ja tutkia omaa sukupuutaan sekä löytää uusia sukulaisia. Yhtiöllä on omien sanojensa mukaan noin 16 miljardia erilaista datanäytettä sekä yli 2 miljoonaa maksavaa asiakasta. Yhtiön piti alun perin listautua jo viime vuonna, mutta yhtiön toimitusjohtajan Tim Sullivanin lähdettyä, suunnitelmiin tuli muutos, eikä yhtiö ole antanut lisää tietoja listautumisaikeista.

Sam Laakso

Sam Laakso

Sijoittaja ja finanssialan asiantuntija

Sam Laakso on sijoittaja ja finanssialan asiantuntija, joka toimii LYNXillä sijoitusasiantuntijana. Sam kirjoittaa artikkeleita sijoittamiseen, sijoitustuotteisiin ja markkinoihin liittyen.

Related posts

Kyllä, haluan ilmaisen tietopaketin

LYNX on paras osakevälittäjä kansainvälisillä markkinoilla. Tutustu tietopakettiin ja ota yhteyttä!

Information package image
Tietopaketin sisältö
  • Hinnasto
  • Salkunsiirtolomake
  • Perussopimus, marginaalisopimus, optio-ja futuurisopimus
  • Ilmainen e-kirja, joka sisältää 12 vinkkiä sijoittamiseen
required field
Antamalla meille tietojasi hyväksyt sen, että LYNX tallentaa tiedot ja käyttää niitä markkinointitarkoituksiin. Voit peruuttaa tämän ottamalla meihin yhteyttä info@lynxbroker.fi.
Yhteystieto ikoni Soita
+358 (0)9-4245 1439
Yhteystieto ikoni Lähetä sähköpostia
info@lynxbroker.fi
Yhteystieto ikoni Keskustele
chatissa